Isänmaanrakkaus on suurempi voima kuin vihamielinen syrjintä

Fredag, 9 December 2011 08:15

Länkar

Sirpa Kähkönen bemöter i sin kolumn i Savon Sanomat (9.12.)beskyllningarna att finskspråkiga försvarar finlandssvenskarnas språkliga rättigheter:

"Jo on aikoihin eletty, tuumasin, kun luin eräältä keskustelupalstalta, että suomenruotsalaisten kieli-identiteettiä puolustavia suomenkielisiä kutsutaan quislingeiksi.

Vidkun Quisling johti nukkehallitusta kansallissosialistisen Saksan miehittämässä Norjassa toisen maailmansodan aikaan. Quisling on modernissa kielenkäytössä miehittäjän kanssa veljeilevän luopion synonyymi.

Koska olen itsekin tullut luetuksi tähän quislingien ryhmään sen vuoksi, että minulla on kolumni suomenruotsalaisen ajatushautomo Magman verkkosivulla, rohkenen luodata aihetta.

On perin koomista, että verkkokeskusteluissa sama ihminen voidaan leimata sekä kommunistiksi että quislingiksi.

Äärioikeistolaiselle Vidkun Quislingille mikään ei ollut niin vastenmielistä kuin kommunismi. Hän ei pitänyt itseään isänmaanpetturina, vaikka ryhtyikin yhteistyöhön maansa miehittäjän kanssa. Se, että suomenruotsalaista vähemmistökulttuuria puoltavat henkilöt nimetään juuri epäisänmaallisiksi, kertoo nykyajasta paljon.

Jostain kumpuaa jatkuvasti negatiivista, poissulkevaa puhetta. On ryhmiä, jotka tahtovat yksin määritellä sen, kuka on isänmaallinen ja kenet voidaan sysätä syrjään kokonaisuudesta ja mustamaalata.

Nykyisessä keskustelukulttuurissa on tribaalikonfliktin piirteitä. Etsitään erottavia tekijöitä yhdistävien sijaan ja viedään kunnioitus niiltä henkilöiltä, joita ei haluta mukaan omaan heimoon.

Kuten Jonathan Glover toteaa teoksessaan Ihmisyys, ihmisyhteisön moraaliresursseista kertoo paljon se, ollaanko valmiita käyttämään halventavia nimityksiä muista ryhmistä vai vältetäänkö halventamista sen vuoksi, että lähtökohtaisesti kaikki ihmiset ansaitsevat oikeuden itsekunnioitukseen ja omanarvontunteeseen.

Isänmaallisuus tuntuu monen nuoremman suomalaisen mielestä vanhanaikaiselta käsitteeltä. Se on kuitenkin mitä ajankohtaisin. Kaikkien suomalaisten tulisi ottaa kantaa siihen eikä luovuttaa sitä kenenkään yksinomaiseen käyttöön.

Meillä suomalaisilla on yhteinen historia, yhteinen kulttuurinen konteksti, joka on luotu kansallisvaltioaatteen pohjalta. Suomalainen patriotismi on ollut topeliaanista rakkautta kieleen, kulttuuriin ja maisemaan.

Tribaali nationalismi kuitenkin väittää, että "meidän" keskuudessamme on ulkopuolisia, selkäänpuukottajia, jotka täytyy poistaa. Poissulkeva ajattelu pyrkii kieltämään joidenkin ryhmien merkityksen ja arvon kansallisessa yhteydessä.

Vihamielistä, leimaavaa ja arvon kieltävää kielenkäyttöä puolustetaan usein sananvapaudella. Sanotaan, että mitä tahansa saa sanoa, kunhan kantaa vastuun siitä.

Tässä unohtuu - tai tahallisesti unohdetaan - vastapuolen kohtalo. Halventavan kielenkäytön kohde kärsii ihmisarvonsa ja itsekunnioituksensa alentamisesta. Kovin abstraktiksi jää se vastuu, jota halventaja kantaa uhrinsa kärsimyksestä.

Paljon on viime vuosina pilkattu poliittisen korrektiuden käsitettä - sitä että halventaviksi koettuja ilmauksia on vältetty ja pyritty luomaan niiden tilalle neutraalimpia. Poliittinen korrektius voi heikoimmillaan olla pelkkää teeskentelyä. Mutta puhtaimmillaan se kertoo yhteisön vahvoista moraaliresursseista ja eettisestä päätöksestä kunnioittaa vähemmistöjä.

Suomi ei ole pelkästään kovaäänisimpien isänmaa. Suomi on isänmaa myös kaikille niille, joita on helpointa ja halvinta loukata, pilkata ja syrjiä."