Uusimmat suomeksi
Latest in English
Pakkoruotsi
Länkar
Landets svenskspråkiga är orsaken till att svenskan blivit det mest hatade ämnet i skolundervisningen, skriver Sannfinländarnas riksdagsman Pentti Oinonen i en kolumn i Savon Sanomat (3.3.)
"Huhtikuussa 2009 opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) asetti työryhmän valmistelemaan peruskoulun tuntijakouudistusta ja opetuksen uusia tavoitteita. Sen toimikausi päättyy huhtikuuhun ja hallitus päättää tuntijaosta alkuvuodesta 2011.Työryhmän kenties kuumin peruna on ruotsin kielen asema. Tammikuun alussa julkaistun kyselyn mukaan noin 70 prosenttia suomalaisista luopuisi pakollisesta ruotsin opetuksesta.
Työryhmän puheenjohtaja, opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen (kok.), on sanonut haluavansa pitää ruotsin pakollisena perusopetuksessa, perustellen sitä kansallisen kielen roolin lisäksi pohjoismaisuudella ja sillä, että ruotsin opiskelu auttaa oppimaan muita kieliä. Virkkusen mielestä ruotsin opetus voitaisiin aloittaa jo 5. luokalla.
Lankisen ajatukset ymmärtää, kun tietää hänen taustansa. Hän on Svenska Nu -nimisen, ruotsinkielen kulttuurin verkoston valtuuskunnan jäsen.
Muita verkoston yhtey-dessä toimivan valtuuskunnan jäseniä ovat muun muassa entiset maamme pääministerit Paavo Lipponen (sd.) ja Esko Aho (kesk.), joista Lipponen toimii valtuuskunnan puheenjohtajana. Verkostosta löytyy myös toimittajia, lehtitalojen omistajia ja päättäviä virkamiehiä.
Verkoston tavoitteena on vahvistaa ruotsin kielen asemaa Suomessa. Svenska Nu on perustettu torjumaan anglosaksista eli käytännössä englannin kielen ja kulttuurin vaikutusta Suomessa. Tilalle tarjotaan länsinaapurin kulttuuria, josta emme olekaan päässeet osalliseksi kuin vasta 800 vuoden ajan.
Tähän tavoitteeseen verkosto pyrkii kouluihin ja oppilaisiin kohdistettujen tiedotuslehtisten ja valistuskiertueiden avulla. Tarjolla on siis propagandaa tuutin täydeltä, josta onkin päässyt osalliseksi jo yli 130 000 oppilasta. Tätä lystiä ovat tukemassa niin suomenruotsalaiset rahapiirit ja säätiöt kuin myös Ruotsin ja Suomen valtiot.
Olisi jo aika sallia jokaiselle vapaus valita, mitä kieliä lukee. Esimerkiksi Itä-Suomessa venäjän kielestä olisi paljon enemmän hyötyä. Itäisessä Suomessa kun harvemmin ruotsalaisia kauppamiehiä näkyy.
Nykyisenkaltainen pakollinen ruotsin opetus tuli suomalaiseen kouluun vasta 1970-luvulla peruskoulu-uudistuksen yhteydessä. Pakkoruotsissa ei siis pohjimmiltaan ole kyse mistään tsaarinaikaisesta kouluaineesta, vaan 1970-luvun koulutuspoliittisesta uudistuksesta.
Sen siivellä ruotsinkieliset onnistuivat tekemään äidinkielestään kenties Suomen vihatuimman kouluaineen."
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/kolumnit/pakkoruotsi/538270
Nyast här

Länkar
Våra länktips.
- Så du är inte rasist – och? 1.2.2012
- Sista striden 1.2.2012
- På spaning efter barbarerna 26.1.2012
- Den som tiger samtycker 20.1.2012
- ”Vart har debatten om främlingsfientligheten tagit vägen?” 19.1.2012
- Suomalaisen rasismin syy: ”Sulo Aittoniemi” 19.1.2012
- Förnuft och känsla 17.1.2012
- Svensk spridning 17.1.2012
- Idrottsfesten kom av sig? 17.1.2012
- Åland och Finland i otakt 17.1.2012
- Nationalspråksstrategin ska trygga de språkliga rättigheterna också i en föränderlig värld 23.12.2011
- Tvåspråkiga skolor ingen bra lösning 19.12.2011
- Paradigmskifte i synen på modersmålet en fara 19.12.2011
- Meet Ahmed: A Swedish-speaking Finnish Somali 9.12.2011
- Isänmaanrakkaus on suurempi voima kuin vihamielinen syrjintä 9.12.2011
- Den goda viljan inte nog 7.12.2011
- En finsk tagg i svenska 28.11.2011
- Två enspråkiga områden plus ett tvåspråkigt? 28.11.2011
- Långsiktig språkstrategi livsviktig 14.11.2011
- Kielipolitiikkaa ilman vaatteita 13.11.2011
Senaste rapporterna
-
16.1.2012Opinionsmätning bland finlandssvenskar inför presidentvalet 2012
-
25.11.2011Språket på agendan i metropolen (Magma-studie 6/2011)
-
25.10.2011Affärer eller business? (Magma-studie 5/2011)
-
30.8.2011En- eller tvåspråkiga lösningar (Magma pm 2)
-
20.6.2011Det går hårt - Finlandssvenska ur ett sverigesvenskt perspektiv (Magma-studie 4/2011)










