Ruotsilla ja suomalaisilla on yhteinen historia

Tisdag, 6 Juli 2010 09:13

Magma

Helsingin Sanomat har i sommar en serie med tio artiklar om det svenska språket i Finland, under rubriken Me puhumme ruotsia. Först ut är historikern Janne Holmén med en artikel om Sveriges och Finlands gemensamma historia (6.7).

"Viime vuonna muisteltiin monin tavoin Suomen ja Ruotsin valtiollisen yhteyden päättymistä kaksisataa vuotta sitten. Samalla kävi selvästi ilmi, että suomenruotsalaisia kohtaan on edelleen vahvoja kielteisiä asenteita.

Taustalla vaikuttaa virheellinen käsitys, että Ruotsi olisi keskiajalla valloittanut Suomen ja tehnyt siitä riistetyn alamaansa vuoteen 1809 asti ja että suomenruotsalaiset olisivat valloittajista periytyvää parempiosaista yläluokkaa.

Todellisuudessa alueet Pohjanlahden molemmin puolin kuuluivat samaan kuningaskuntaan jo paljon ennen kuin voidaan puhua ruotsalaisesta tai suomalaisesta kansasta tai edes kielestä. Ruotsin valtiovalta ja kirkko loivat kielen eri puolilla valtakuntaa puhutuista alueellisista murteista.

Nykyisin korostetaan, että kieli on keskeinen osa identiteettiä, mutta entisaikoina ehdottomasti tärkein yhdistävä tekijä oli uskonto.

Ennen vuotta 1809 Suomi oli vain epämääräinen maantieteellinen käsite, jonka kattavuus vaihteli eri aikoina, mutta koko nykyistä Suomea se ei tarkoittanut missään vaiheessa. Valtakunnan jakaannuttua vallanpitäjät sekä Ruotsin että Suomen puolella ymmärsivät kuitenkin melko nopeasti, että erosta tulisi pysyvä.

Poliittisten sattumien tuloksena syntyneissä naapurimaissa alettiin pian iskostaa asukkaisiin käsitystä, että he kuuluivatkin kahteen erilliseen, ikiaikaiseen kansaan. Uuden opin mukaan suomalaiset ja ruotsalaiset olivat kuuluneet samaan valtakuntaan vain väliaikaisesti ja nyt oli palattu entiseen.

Ennen vuotta 1809 talonpojilla Pohjanlahden molemmin puolin oli samat oikeudet ja velvollisuudet. He maksoivat veroja ja osallistuivat päätöksentekoon. Etenkin 1600-luvulla verot olivat raskaita, mutta ne koskivat koko valtakuntaa. Hallitsijoilla ei ollut syytä riistää Suomen puolella asuvaa kansaa muita ankarammin.

Käsitys Suomen riistämisestä syntyi vasta 1800- ja 1900-luvulla ja oli osa nationalistisia pyrkimyksiä luoda uudenlainen kansallinen identiteetti erotukseksi ruotsalaisuudesta.

Toisen laajalle levinneen myytin mukaan Ruotsi olisi lähettänyt suomalaisia sotilaita taisteluihin Manner-Eurooppaan ja jättänyt Suomen vaille puolustusta sillä seurauksella, että venäläiset valloittivat maan isonvihan aikaan. Todellisuudessa suurin osa sotilaista oli sijoitettuina Baltiaa ja Suomea suojaaviin linnoituksiin myös Kaarle XII:n sotaretkien aikaan.

Valtaosa nykyisistä suomenruotsalaisista polveutuu ruotsalaisista talonpojista, jotka muuttivat Suomen rannikkoseuduille 1200-luvulta lähtien. He elättivät itsensä pitkään kalastuksella ja karjanhoidolla, myöhemmin myös maanviljelyllä. Mustan surman jälkeen muuttovirta kääntyi ja sekä ruotsin- että suomenkielisiä muutti autioille viljelymaille muun muassa Uplantiin.

Muuttoliikettä Pohjanlahden yli molempiin suuntiin on esiintynyt useaan otteeseen ainakin pronssikaudesta lähtien. Vaikka suomi kuuluu suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, suuri osa sen sanastosta on indoeurooppalaista alkuperää. Indoeurooppalaisen vaikutuksen ajankohtaa ei tiedetä varmasti, mutta monet veikkaavat pronssikautta, jolloin Suomen ja Skandinavian aineellinen kulttuuri oli yhtenäinen.

Tuorein muuttovirta Suomesta Ruotsiin ajoittuu 1970-lukuun. Suomenkielisiä laiminlyötiin Ruotsissa pitkään, mutta viime vuonna suomesta tuli virallinen hallintokieli 18 kunnassa Mälarinlaaksossa. Valmiiksi saatuna uudistus kattanee yli 50 kuntaa.

Ruotsin valtakunnassa viranomaiskieli oli ruotsi, ja sellaisena se säilyi Suomenkin puolella jakautumisen jälkeen. Suomen kieli sai saman aseman vuonna 1892. Ruotsin käyttäminen hallinnossa teki Suomen yhteiskunnallisen eliitin jäsenistä ruotsinkielisiä - riippumatta siitä, olivatko he peräisin ruotsin-, suomen- vai mahdollisesti saksankielisistä perheistä.

Kielten konflikti sai alkunsa ruotsinkielisen eliitin sisällä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Toisten mielestä hallinnon kieli piti vaihtaa suomeksi, joka miellettiin kansallisemmaksi; toiset taas halusivat pitää kiinni ruotsista.

Molemmat ryhmät alkoivat värvätä suomen- ja ruotsinkielistä rahvasta asiansa taakse. Siitä, että jonkinlaisia kielikiistoja olisi esiintynyt jo ennen tätä, ei ole mitään näyttöä. Suomen nykyinen kielilaki on kahden kieliryhmän vaatimusten välinen kompromissi.

Lähes kaikki suomalaisen yhteiskunnan myönteiset piirteet - tehokas hallinto, kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet ja korkea sivistystaso - ovat yhteisiä Ruotsin kanssa. Nämä ilmiöt ovat peräisin vuotta 1809 edeltäneeltä ajalta.

Ne, joiden mielestä Suomen pitäisi tästä syystä tuntea kiitollisuutta Ruotsia kohtaan, kuitenkin erehtyvät. Muiden varhaishistoriamme väärin ymmärtäneiden lailla heiltä unohtuu se, että Suomi oli ennen vuotta 1809 kiinteä osa Ruotsia. Näin ollen Suomi olisi siis kiitollisuudenvelassa itselleen.

Niillä, jotka haluaisivat päästä eroon ruotsista Suomen toisena virallisena kielenä, on tapana väittää ruotsin aseman perustuvan ainoastaan menneisyyteen. Mennyt on kuitenkin merkityksellistä, ja juuri siksi sen unohtamiseksi ja Ruotsin vallan aikaisen historian uudelleen kirjoittamiseksi on nähty niin paljon vaivaa.

Historiaa ei ole enää mitään syytä kieltää. Vuotta 1809 edeltävä aika on aivan yhtä paljon nykyisen Suomen kuin Ruotsinkin menneisyyttä."