Sairasvuoteella oikeus äidinkieleen punnitaan

Måndag, 22 Juni 2009 11:03

Sirpa Kähkönen

Jouduin vuosi sitten kahdesti leikkaukseen vakavan sairauden vuoksi. Kävi niin, että kohtasin ruotsinkielisiä henkilöitä sairaalamaailmassa useammin kuin normaalielämässäni.

Erään huonetoverini nimi oli Beatrice. Olimme huoneessa kahden, vain verhon erottamina. Kun havahduin leikkauksen jälkeisestä turtumuksesta, kuulin Beatricen puhuvan tyttärensä kanssa.

Tytär oli tuonut äidilleen kukkia. He pohtivat yhdessä, missä maljakoita mahtaisi olla. Beatrice oli väsynyt leikkauksesta, niin kuin minäkin, ja tytär oli vielä hyvin nuori. Minusta tuntui, että kukka-asia kuului minullekin, vaikka olin verhon toisella puolella.

Ponnistin voimani ja sanoin: Vaser finns på hyllan i aulan.

Se ei ollut kovin hyvää ruotsia. Aula-sana paljasti minut heti suomenkieliseksi. Olen aina ujostellut vieraiden kielten puhumista, koska en osaa niitä täydellisesti. Ja siitä huolimatta minulla oli aivan pakottava tarve sanoa asiani ruotsiksi. Minkä vuoksi?

Sama tapahtui, kun kohtasin ruotsinkielisen kirurgini. Hän puhui suomea sujuvasti, mutta aivan pienet merkit kertoivat minulle, että hän ei asioinut kanssani äidinkielellään. Sillä ei ollut mitään merkitystä, koska yhteinen projektimme, sairauteni nujertaminen, ei vaatinut äärimmäistä kieliopillista tarkkuutta.

Siitä huolimatta kävi niin, että kun kirurgini hetken etsi täsmällistä kuvailevaa sanaa, minä tarjosin sen hänelle ruotsiksi. Siitä yksinkertaisesta syystä, että mieleeni ei juuri sillä hetkellä tullut yhtään suomenkielistä sanaa.

Tämä on minusta sanomattoman tärkeä asia. Luulen, että molemmilla kerroilla aivoni ovat asettuneet empaattisesti kokonaan toisen ihmisen taajuudelle.
Arkielämässäni olen hyvin harvoin tekemisissä suomenruotsalaisten kanssa. En läheskään joka viikko saa puhua ruotsia. Voisin melkein ryhtyä ajattelemaan, ettei koko ruotsinkielistä kansanosaa ole olemassakaan.

Mutta sairaalassa kielikysymys muuttui aivan konkreettiseksi. Yllättäen kävi ilmi, että sairauden hoitamisessa ei ole kysymys pelkästään ruumiista ja sen parantamiseen tähtäävästä teknologiasta.

Sairaana olemiseen kietoutuu erittäin vahvasti kieli. Potilaan tulisi kyetä ilmaisemaan vointiaan, siinä tapahtuneita muutoksia sekä hoitonsa edellisiä vaiheita kielellisesti. Se on erittäin vaikeaa äidinkielelläkin. Potilaan ja hoitajien kohtaamiseen kuuluu olennaisena osana yhteisen ilmaisun etsiminen; sairaalakielen ja siviilikielen erot ovat valtavia niin semanttisella kuin retorisellakin tasolla.

Jos potilas joutuu puhumaan muuta kuin äidinkieltään tilanteessa, jossa hän on huonojen uutisten, huolen tai uupumuksen lamauttama, hän joutuu typistämään itseään ja ilmaisuaan tavalla, joka voi vaikeuttaa hänen hoitoaan jopa ratkaisevasti.

Tätä me emme käsitä silloin, kun vietämme erilliselämäämme omissa kielellisissä saarekkeissamme. Mutta sairaalassa, jossa vain hento verho erottaa Beatricen Sirpasta, tulemme tietoisiksi siitä, mitä äidinkieli merkitsee; mitä merkitsee syvästi ymmärretyksi tuleminen.

Svensk översättning:

I sjuksängen blir modersmålet viktigt

För ett år sedan blev jag opererad för en allvarlig sjukdom. I sjukhusmiljön sammanträffade jag med flera svenskspråkiga personer än vad jag brukar göra i vardagslivet.

Min rumskamrat hette Beatrice. Endast ett skynke skiljde oss åt. När jag hämtat mig efter operationen hörde jag hur Beatrice pratade med sin dotter.

Dottern hade kommit med blommor till sin mor. Tillsammans undrade de var det fanns en vas. Beatrice var trött efter operationen, liksom jag, och dottern var mycket ung. Jag upplevde att frågan om vasen också berörde mig fastän jag befann mig på andra sidan skynket.
Jag ansträngde mig till det yttersta och sade: Vaser finns på hyllan i aulan.

Det var inte korrekt svenska. Ordet aula avslöjade genast att jag var finskspråkig. Jag har alltid varit blyg att tala främmande språk eftersom jag inte kan tala felfritt. Trots detta hade jag ett tvingade behov av att få min sak sagt på svenska. Varför?

Samma sak hände när jag träffade min kirurg. Han talade flytande svenska, men det fanns små detaljer i hans språk som fick mig att förstå att han inte kommunicerade med mig på sitt modersmål. Det hade i och för sig ingen betydelse eftersom vårt gemensamma projekt, botandet av min sjukdom, inte förutsatte grammatikalisk noggrannhet.

Trots det hände det igen, att jag i ett ögonblick när kirurgen sökte efter ett ord som exakt beskrev det han ville få sagt hittade det åt honom. Av den enkla orsak att jag just då inte kom på något motsvarande finskt ord.
Det här är, tycker jag en obeskrivligt viktig sak. Jag tror att min hjärna i båda fallen empatiskt sett var på samma våglängd som den andra människan.

I vardagslivet har jag sällan att göra med finlandssvenskar. Jag talar inte svenska ens varje vecka. Jag kunde nästan föreställa mig att den svenska befolkningsgruppen inte ens existerar.

Men på sjukhuset fick språkfrågan en konkret dimension. Helt överraskande stod det klart för mig att det i sjukvården inte bara handlar om kroppen och den teknologi som behövs för att bota sjukdomen.

Språket finns med i sjuksängen. Patienten förväntas berätta om hur han eller hon mår, om det skett en förändring till det sämre eller bättre. Det är inte helt lätt, ens på ens modersmål. I mötet mellan patienten och skötaren gäller det att hitta den exakta beskrivningen; skillnaden mellan sjukhusspråket och civilspråket är enorm både på ett semantiskt plan och rent retoriskt.

Om patienten tvingas tala något annat än sitt modersmål i ett ögonblick då han eller hon är förlamad av dåliga nyheter, bekymmer eller trötthet försvåras vården avsevärt på grund av att patienten inte är sig själv och inte förmår uttrycka sina innersta känslor.

Det här är något som vi inte fattar när livet har sin gilla gång i våra egna slutna fästen. Men på sjukhuset, där endast ett tunt skynke skiljer Beatrice från Sirpa, blir vi medvetna om vad modersmålet betyder; vad det ytterst handlar om att bli förstådd.

10 Kommentarer

Tack Sirpa Kähkönen!

skriven av BK den 22.6.2009

Också denna kolumn genomsyras av varm empati och inkännande förståelse.

Röster: +12

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

Flerspråkighet är rikedom?

skriven av vm -38 den 23.6.2009

Jag har haft svenspråkiga läkare och tandläkare. Numera min tandläkare är från Irak. Min brors läkare är från Syd-Amerika och har spanska som modersmål. Min svägers läkare är från Somalien. Jag vet också några läkare från Ryssland och sjuksköterskor från Estland. Ingen av dem talar perfekt finska eller perfekt svenska.

Hur skall man förstå Sirpa Kähkönens skrivelse? Naturligtvis vore det bra om personalen kunde perfekt finska/svenska, men jag tror, att man måste anpassa sig efter realiteterna.

Röster: +0

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

Hyvä kirjoitus!

skriven av pakkoruotsi.net den 24.6.2009

Kirjoittaja toi tärkeän asian esille. Kuten kirjoituksestakin tulee esille, Suomessa lienee ruotsinkielisiä lääkäreitä riittävästi. Ruotsinkielisiä sairaanhoitajia sen sijaan pitäisi saada lisää. Ongelma on se, että Suomessa on liikaa ruotsinkielistä yliopistokoulutusta, jolloin AMK-sairaanhoitaja- sekä lähihoitajakoulutukseen ei ohjaudu riittävästi opiskelijoita.

Vielä suurempi ongelma on se, mistä saadaan saamen, venäjän, viron, somalin, arabian, vietnamin, saksan, albanian jne. kielten osaajia lisää sairaaloihin, jotta jokainen potilas saa hoitoa sairaalassa omalla äidinkielellään. Ehdotankin, että kaikki em. kielet laitetaan suomenkielisiin ammattikorkeakouluihin pakollisiksi aineiksi.

Röster: -13

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

...

skriven av Harri Hakala den 26.6.2009

Erilaiset kielikylvetykset tai -saunomiset ovat kovasti puhuttaneet Suomessa viime aikoina.
Tässä eräs kylvetyskokemus Suomesta vuosien takaa. Elettiin vuotta 1968, kun varusmiehille myönnettiin lomia, mutta ei litteroita, joten viikonloppuisin varuskuntapaikkakunnilta poispäin suuntautuvat tiet olivat täynnä lomille liftaavia varusmiehiä. Lukuisat kerrat myös tämän kirjoittaja matkasi Turun ja Vaasan väliä, ainoana matkalippunaan oma peukalo. Dragsvikistä ruotsinkieliset varusmiehet jo tuolloin kuljetettiin valtion toimesta linja-autoilla kotikonnuilleen.
Kerran sitten Mynämäen tienoilla varusmiestä armahti kurikkalainen, kuorma-autolla matkaava huonekalukauppias. Se tiesi sitä, että matka taittuisi yli parisataa kilometriä yhdellä kyydillä.
Pian selvisi, että hyväntahtoinen huonekalukauppias poti melkoista krapulaa ja hän pyysi, että Piruparka siirtyisi rattiin, että hän saisi hetken levätä. Lepääminen meni siihen, että kaveri alkoi lieventää pahaa oloaan, jostain penkin alta kaivamastaan pullosta. Matka jatkui. Ei humaltuvaa huonekalukauppiasta voinut kuorma-autoineen tien päälle jättää. Ja niinhän siinä kävi, että jossain Närpiön nimismiespiirin alueella, syystä taikka toisesta, auto ajautui ensin oikealle puolelle ojaan ja kun sieltä päästiin takaisin tielle, oltiin jo menossa katon kautta ympäri vasemmalle, metsähallituksen tontille. Ihmiset selvisivät hengissä. Autolle ja kuormassa olleille huonekaluille kävi huonommin.
Aikanaan sitten käytiin ruotsinkielisiä käräjiä Övermarkin pitäjässä. Oma kuulustelupöytäkirjani oli tehty Turussa suomeksi, samoin huonekalukauppiaan vastaava asiakirja Kurikan nimismiehen toimesta, myös suomeksi. Hyvin huonolla suomenkielellä oikeuden tuomari tankkasi molemmat kuulustelupöytäkirjat ääneen, ilmeisen ummikkoruotsalaiselle lautamiesjoukolle. Asianajajaa ei ollut, eikä mitään asiaan liittyvää näyttänyt olevan tarvetta kysyä. Kun tuomio sitten julistettiin, se oli, että tämän kirjoittaja määrättiin korvaamaan niin romuttunut kuorma-auto, kuin hajonneet huonekalutkin.
Tuomio tuntui kohtuuttomalta semminkin, kun mielessä oli hyvin vahva tunne, että tuomio julistettiin ilman, että ainakaan lautamiehet olisivat olleet selvillä, mistä syystä ja millä perusteilla tuomio langetettiin. Eikä se heitä näyttänyt suuremmin kiinnostavankaan. Toisin sanoen, melkoinen kielikylpykokemus, kun ruotsinkieliset, tuomari ja lautamiehet toimivat kylvettäjinä. Siinä ei näyttänyt merkitsevän tippaakaan se, ettei leivättömän pöydän ääressä ollut mahdollista saada ”palvelua” syytetyn omalla äidinkielellä.
Aikanaan hovioikeus toki muutti langetetun ”kylvetystuomion”. Korvausvaatimukset peruttiin ja tämän kirjoittaja sai varusmiehen päivärahoihin mitoitetun, 50 markan sakon liikenteen vaarantamisesta.
H. Hakala

Röster: +2

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

Sairasvuoteella oikeus äidinkieleen punnitaan

skriven av Wolmar Strengell den 29.6.2009

Detta är tyvärr en daglig situation för de flesta sjuka finlandssvenskar. Tack vare en positiv inställning från det hållet så förs detta problem inte så ofta fram i medier.
Många finskspråkiga får en allergisk reaktion då de hör svenska eller annat främmande språk. Vad göra? Försök dana en mera positiv inställning till främmande språk genom att inympa nyttosynpunkten och tolerans för att det finländska samhället mår bättre av att allt inte sköts på klingande finska eller svenska. Huvudsaken måste vara att saker blir skötta med bästa professionalism.

Röster: +2

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

Allergisk reaktion???

skriven av Johan Stenman den 30.6.2009

Högst märkligt uttalande. Svenskan är inte populär i Finland på grund av dylika finlandssvenska kommentarer.
Finnarna är visst mycket intresserade av andra språk, men naturligtvis av sådana som är viktiga, såsom engelska,
franska etc. Svenskan är ett pyttelitet språk i Finland såsom finskan är i Sverige. Vem i Sverige skulle tycka att
finskan är viktig där? Var realister.... 5-6% av folket här talar svenska, som alltså inte är viktigt. Naturligtvis satsar man på de stora språken både finnarna och svenskarna gör det, men finlandssvenskarna vill bli kvar i sin isolering och göra svenskan till en allergisk attack.

Röster: -6

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

Vuxna kan kommunicera med olikspråkiga läkare

skriven av R.Silfverberg den 1.7.2009

Om man är i vuxen ålder, men inte ännu gamling, kan man nog kommunicera med en läkare på andra språk man någorlunda kan, än sitt modersmål. Men barn och gamlingar borde nog få, åtminstone på sin hemort, få tala med läkare och ansvarig vårdpersonal på sitt modersmål. Barn behärskar inte alltid ens de vanligaste kroppsdelarnas namn på andra språk, och gamlingarna har glömt vad dom heter. Harri Hakalas tragikomiska men sanna berättelse igen bevisar hur det kan gå om ingen förstår varandras språk. Därför har vi nu tack och lov pakkoruotsi och pakkosuomi.

Röster: +3

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

Tack för detta, ett litet tillägg bara.

skriven av BK den 2.7.2009

Inte heller alla vuxna kan det. Alla finlandssvenskar är inte två- eller mångspråkiga.

Röster: +4

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

Sirpa Kähkönen

skriven av Magnus Nyberg den 4.7.2009

beskriver vackert och inkännande varför svaga behöver få vård på sitt modersmål. Pakkoruotsis sarkasmer går det tretton på dussinet av. De går ut på att finnar inte ska behöva kunna svenska; finlandssvenskarna kan gott ta hand om sig själva. HH berättar en i alla avseenden sällsam historia.

Pakkoruotsis inlägg tycker jag inte duger här. Mer allmänt bör väl inlägg och annan text här kunna läsas av alla med svenska som modersmål utan avseende på deras språkkunskaper i övrigt. Så då får jag be om översättning av acceptabla finska inlägg.

Röster: +1

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp

Suomelle epäkansalliset kieletkin pakkollisiksi julkisektorilla?

skriven av Martin-Éric den 5.7.2009

On jo laskettu, että venäjänkielisten väkiluku tulee ylittämään ruotsinkielisten määrää Suomessa lähivuosina. Tämä pätee myös terveydenhuoltoalalla, missä venäjän kielen merkitys kasvaa koko ajan.

Heti perään kasvaa saksan- ja englanninkielisten väkiluku ja heitä on valtion syytä varautua palvella omilla äidinkielillään, sillä englanti ja saksa ovat Eurooppaan Unionin virallisia kieliä, mikä tarkoittaa, että kuka tahansa saa vaatia palvelua k.o. kielillä missä tahansa Eurooppaan Unionia.

Röster: -1

anmäl missbruk

rösta ner

rösta upp