Islam ja moderni

Fredag, 15 April 2011 00:00

Teema

Keskustelu islamista on virinnyt samassa tahdissa, kun maamme muslimiväestö on kasvanut. Vaikka maassa on pysyvästi asunut muslimeita aina tataarien saapumisesta 1870-luvulta saakka, niin vasta 1990-luvulla alkanut uusi maahanmuutto nosti islamin osaksi suomalaista yhteiskuntaa koskevaa keskustelua.

Suomen muslimiväestö on taustaltaan enimmäkseen pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja heidän perheitään, mutta joukossa on lisäksi korkeasti koulutettuja työmuuttajia, opiskelijoita, Suomeen avioituneita, islamiin kääntyneitä ja tataareja jo viidennessä polvessa. Uskonnolliselta elämältään Suomen arviolta 45 000 hengen muslimitaustainen väestö on kirjavaa. Joukosta löytyy niin konservatiiveja, liberaaleja, uskonnosta välinpitämättömiä kuin fundamentalisteja. Väestö on nuorta ja lähes puolet on alle 20-vuotiaita.

Julkisuudessa esiintyy käsityksiä islamin ja modernin elämänmenon yhteensopimattomuudesta. Viimeksi Timo Vihavainen kirjassaan Länsimaiden tuho näkee islamin kykenemättömäksi sopeutumaan läntiseen elämämenoon. Vaikka Vihavaisen kirjan ydin on kulutuskulttuurin, feminismin ja postmodernismin kritiikissä, niin hän näkee myös maahanmuuttajien ja muslimien olevan uhaksi länsimaisille yhteiskunnille. Lisäksi hän epäilee muslimiväestön kykyä tai halua integroitua näihin maihin.

Islamin modernisoitumista pohtivat ovat aliarvioineet ainakin kaksi kehityskulkua. Ensinnäkin islamilainen maailma on läpikäynyt hyvin samankaltaisen modernisaatioprosessin kuin länsimaat, eivätkä ole, kuten Vihavainen esittää, "kulttuurisesti vuosisatoja jäljessä". Teollistuminen, kaupungistuminen, yhteiskunnan eriytyminen ja moderni tiedelaitos ovat tosiasioita myös siellä. Enemmistö siirtomaa-ajan jälkeen itsenäistyneistä maista oli maallisia, ja vasta myöhemmin islamista tuli keskeinen politiikan väline epäoikeudenmukaisiksi koettuja hallituksia vastaan. Tässä on modernin islamistisen radikalismin juuret ja sen keskeinen maalitaulu.

Toiseksi länsimaihin muuttaneet muslimit ovat saaneet vaikutteita elinympäristöistään. Eräät tutkijat puhuvat jopa islamin kristillistymisestä, kun perinteinen rukouksen johtaja imaami ottaa papin roolin, yhteisöt järjestäytyvät seurakunniksi ja uskonto määrittyy aikaisempaa opillisempana. Uskonto ymmärretään selvemmin omana elämänalueena ja sen rajoista käydään aktiivista keskustelua.

Nämä muutokset ovat näkyvimpiä maahanmuuttajien lasten ja islamiin kääntyneiden parissa. Ensimmäisen polven maahanmuuttajien uskonnonharjoitus koetaan osin vanhanaikaiseksi ja osa etsii uusia uskonnollisen inspiraation lähteitä. Ylipäätään monet katsovat itse oikeudekseen määritellä uskonsa sisältöä ja toimintatapoja aikaisempaa enemmän.

Keskeinen keino uskonnollisen perinteen uudelleen määrittelylle on uskonnon ja kulttuurin suhteen avaaminen. Monet maahanmuuttajataustaiset musliminuoret ja islamiin kääntyneet kritisoivat perinteistä islamia erkaantumisesta profeettojen ajan alkuperäisestä uskonnosta ja Koraanista. Yhtäläisyydet protestanttisen uskonpuhdistuksen alkukirkollisuuden ja raamatullisuuden korostamiseen ovat selkeitä. Euroopassa on syntymässä uusia islamin tulkintoja, jonka piiristä löytyy niin yhteiskunnallisesti avoimia kuin sulkeutuneita näkemyksiä. Siirtyminen vähemmistöuskontoasemaan on avannut mahdollisuuden arvioida perinnettä uudelleen.

Muutoksiin liittyen monet perinteiset uskonnolliset auktoriteetit ovat kriisissä ja osin syrjäytyneet. Koulukirjojen kuvaamat islamin historiallisten lakikoulukunnat ovat edelleen olemassa, mutta niiden rinnalla toimii itseoppineita, karismaattisia opettajia, satelliittitelevisioiden saarnamiehiä ja internet-yhteisöjä.

Ulkopuolisen tarkkailijan voi olla vaikea ymmärtää viittauksia profeetta Muhammadin aikaan ja 1400-vuotiseen perinteeseen esimerkkeinä uudistuksesta. Tämä on uskonnollista lukutaidottomuutta, sillä näin kaikki uskonnot toimivat. Oma perinne mahdollistaa keskustelun huomispäivästä.

Julkisuudessa näkyvästi käsiteltävät ilmiöt, kuten uskonnolliseen radikalismiin, pukeutumiseen ja tapakulttuuriin liittyvät asiat, piilottavat meneillään olevan murroksen ja korostavat uskontojen eroja tekevää luonnetta. Nämä konfliktit voi nähdä maailmanlopun manauksen sijaan osana yhteiskunnallisen muutoksen prosessia, jossa kriisit ovat uudistumisen avain.

Islamilaisten yhdyskuntien näkökulmasta niiden haasteet ovat samankaltaisia kuin muilla uskonnollisilla yhteisöillä. Kotimainen vertauskohta löytyy herätyskristillisistä piireistä, joista osa haluaa luoda omat päiväkodit, koulut ja viihteensä. Näitä ei yleensä koeta ongelmiksi, mutta eräiden muslimiryhmien vastaavat pyrkimykset herättävät epäilyksiä.

Näkemys siitä, etteivät muslimit kykenisi elämään modernia elämää, on todellisuudelle vieras, ja osoittaa lähinnä tietämättömyyttä. Aivan yhtä itsestään selvää on, että globalisoituvaan arkeen liittyy konflikteja. Muslimien esittämiä toiveita tulisi tarkastella kuten muidenkin uskonnollisten, kulttuuristen ja poliittisten intressiryhmien. Ei sen enempää, eikä sen vähempää.

 

–––

Artikkeli on kymmenosaisen sarjan kahdeksas osa.

Sarjan esittely | Osa 1 | Osa 2 | Osa 3 | Osa 4 | Osa 5 | Osa 6 | Osa 7 | Osa 8 | Osa 9 | Osa 10

–––