Sök

Teema Tilastot ja maahanmuutto

Tilastot ja maahanmuutto

Teema

Maahanmuuton ja kansainvälisen liikkuvuuden tilastointi on Suomessa kehittynyt huimasti sitten 1990-luvun, mutta se on edelleen varsin puutteellista. Tilastokeskus ja eräät muut organisaatiot tuottavat joitakin aineistoja maahan- ja maastamuuttaneista, mutta näitä tietoja ei lähdetä tarkemmin analysoimaan, vaan pysytään muutamien perustilastojen luomassa yleiskuvassa. Tämän seurauksena kokonaiskuva muuttoliikkeisiin liittyvistä ilmiöistä on hyvin ohut.

Keskeisimmät syyt tilanteeseen ovat samat kuin muutkin muuttoliikkeiden hallinnon ja tutkimuksen puutteet. Maassa ei ole instituutiota, jolla olisi sekä riittävästi resursseja että tarpeeksi laajaa osaamista globaaliin liikkuvuuteen ja maahanmuuttoon liittyen. Tilannetta vaikeuttaa Tilastokeskuksen perimät korkeat veloitukset pienistäkin aineistoista. Luotettavat ja monipuoliset tilastot on kuitenkin elinehto monien ilmiöiden laajuuden ymmärtämiselle sekä uusien ilmiöiden seurannalle.

Lisäksi tuloksia tarkastellaan yleensä verraten maahanmuuttajia muuhun väestöön, joka on varsin erikoista, koska tiedämme yleisten sosiaalisten ja taloudellisten taustatekijöiden olevan usein merkittävämpiä asioiden selittäjiä kuin maahanmuuttotaustan. Maahanmuutolla on toki merkitystä, mutta se on vain yksi muuttuja muiden joukossa, eikä sille ole syytä antaa sen suurempaa merkitystä kuin sillä empiirisesti on.

Kuka on maahanmuuttaja?

Keitosta sekoittaa lisäksi se, että monilla tilastojen käyttäjillä ja tuottajilla on vaikeuksia määritellä "maahanmuuttajaa". Kymmenisen vuotta sitten ulkomaan kansalaisuus oli keskeinen kriteeri useimmissa tutkimuksissa, mutta siitä on vähitellen siirrytty vieraskielisyyteen taustamääritelmänä. Kummallakaan kriteerillä ei tosin ole välttämättä mitään tekemistä maahanmuuton kanssa, vaikka monet maahanmuuttajat ovat sekä ulkomaan kansalaisia että puhuvat muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään. Kolmas käytössä oleva tilastollinen kriteeri on ulkomainen syntyperä, jonka voidaan katsoa olevan paras määritelmä maahanmuuttajalle. Maahanmuutossahan on kyse juuri siitä, että ulkomailla syntynyt henkilö muuttaa Suomeen asumaan. Tilastoissa tämä tarkoittaa vähintään kaksitoista kuukautta Suomessa oleskelevaa henkilöä.

Maahanmuuttajan määrittelyyn liitetään identiteettipohdintoja. On toki perusteltua kysyä, kuinka kauan yksilöä voidaan pitää "maahanmuuttajana", mutta silti pitäisi pystyä tekemään ero objektiivisen faktan (syntymäpaikka ja muuttaminen) ja identiteetin (kuka minä olen tai miksi minut nähdään?) välillä. Siinä kuin yksilöllä tulisi olla täysi valta itsemäärittelyssään, niin yhtälailla tutkimuksessa ja tilastoinnilla voidaan tarkastella todellisuutta eri näkökulmista. Nämä näkökulmat vain tuntuvat olevan monelle vaikeita eritellä, eritoten koska "maahanmuuttaja" -sanaan liittyy kielteisiä mielleyhtymiä. Sana voidaan toki vaihtaa, mutta mielleyhtymillä on tapana seurata näitä kielellisiä muutoksia.

Kieli määritelmänä

Palataan kuitenkin rekisteröityyn äidinkieleen, jota käytetään monin paikoin maahanmuuttajan määritelmänä. Miksi näin ei kannattaisi tehdä? Syitä on lukuisia. Rekisteröity kielitieto perustuu lähtökohtaisesti subjektiiviseen omaan tai vanhempien ilmoitukseen, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä henkilön todellisen kielitaidon kanssa. Rekisteröityä äidinkieltä voi myös vaihtaa, kuten monet tekevät. Suomalaisissa tilastoissa merkitään henkilölle yksi äidinkieli, vaikka monet ovat toiminnallisesti kaksi- tai useampikielisiä. Sukupolvistuvan maahanmuuton kuvauksessa kieli on erityisen huono kriteeri, sillä merkittävä osa maahanmuuttajien Suomessa syntyneistä lapsista on rekisteröity suomenkielisiksi ja he jäävät näin tarkastelusta pois.

Kenties harhaanjohtavin kotimainen tilastollinen tutkimus, jossa nojaudutaan rekisteröityyn äidinkieleen, on Opetushallituksen tuottama Maahanmuuttajaoppilaat ja koulutus -raportti. Siinä maahanmuuttajien "toinen sukupolvi" määritellään Suomessa syntyneiksi vieraskielisiksi. Tutkimustuloksissa todetaan toisen sukupolven menestyvän yhtäläisesti Suomessa syntyneiden kanssa. Tosiasiallisesti tutkimuksessa valtaosa toiseen sukupolveen kuuluvista lienee saamelaisia ja muita jo pidempään Suomessa asuneita kielivähemmistöjä. Muutoin monin tavoin ansiokas tutkimus on tehnyt täydellisen mahalaskun määritelmässään, joka perustuu puutteelliseen ymmärrykseen sukupolvistuvan maahanmuuton tilastollisista reunaehdoista.

Syy kieli-kriteerin yleiseen käyttöön on varsin yksinkertainen. Se kuvasi vielä 2000-luvun taitteessa kohtuullisen hyvin ei-kotimaisia kieliä puhuvia ensimmäisen polven maahanmuuttajia, eikä vaihtoehtoisia määritelmiä osattu ajoissa etsiä. Nyt maahanmuuton kasvava sukupolvistuminen sekoittaa tilannetta. Kun tähän lisätään uudenlaisten kriteerien kallis toteutus Tilastokeskuksen korkeiden hintojen takia, niin oli helpompi pitäytyä vanhassa kuin uudistaa määritelmiä. Näiden syiden lisäksi keskittyminen kieleen toistaa suomalaisen nationalismin kielikeskeisyyttä, jossa vieraskielisyys automaattisesti oletetaan toiseuden merkiksi.

Mitä tarvitaan?

Maahanmuuttoa tulisi tarkastella ensi sijassa syntymämaan kautta, sillä se on käytettävissä olevista määritelmistä ajallisesti kestävin. Kieli ja kansalaisuus voivat muuttua, mutta syntymämaa ei. Syntymämaa on lisäksi ainoa peruslähtökohta, jota kautta on mahdollista tarkastella maahanmuuton sukupolvistumista. Vaikka maahanmuuttajuus ei ole perinnöllinen ominaisuus, niin tiedämme vanhempien maahanmuutolla olevan vaikutusta tulevien sukupolvien elämään. Mikäli tätä halutaan seurata, niin se on mahdollista ainoastaan tiedolla vanhempien syntymämaasta.

Jatkossa tulisi panostaa tutkimukseen ja tilastointiin, jossa maahanmuuttajaryhmien ja valtaväestön suoran vertailun lisäksi tulisi huomioida mm. koulutus-, ammatti- ja ikärakenteen vaikutuksia. Tämä mahdollistaisi paremman ymmärryksen eri maahanmuuttajien asettumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan ilman esioletusta, että etnisyydellä, kielellä, kansalaisuudella, uskonnolla jne. välttämättä olisi vaikutusta. On toki oletettavaa, että monissa tapauksissa on, mutta tämä kysymys on relevantti vasta, kun muiden muuttujien merkitys on tarkastettu. Muutoin tutkimus saattaa tuottaa epärealistista ja erilaistavaa kuvaa ilmiöistä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä maahanmuuttotaustan kanssa. Edellä mainittujen lisäksi olisi korkea aika saada muuttosyy osaksi tilastointia, koska sen vaikutuksen on todettu olevan hyvin keskeinen. Tätä ei suomalaisessa tilastoinnissa huomioida juuri lainkaan.

Olisi myös tarpeen, että globaaliin liikkuvuuteen ja maahanmuuttoon liittyviä tilastollisia haasteita pyrittäisiin ratkomaan aikaisempaa laajapohjaisemmin. Tilastokeskuksen, suurten kaupunkien ja muiden tilastoja tuotavien tahoja toimintaa ohjaavat luonnollisesti hallinnon, lainsäädännön, käytännön tarpeiden ja budjettien reunaehdot, mutta nykyinen tilastointi on niin ongelmallista ja kuvaa jatkuvasti huonommin todellisuutta, että uusia ratkaisuja pitäisi luoda yhdessä. Tilastot ovat välttämätön seurannan ja hallinnan keino, ja niitä tarvitaan kohdistamaan niukkoja resursseja oikein. Mitä huonommat tilastot, sen sattumanvaraisemmin rahat kohdistuvat. Tämä ei ole kenenkään edun mukaista.

–––

Artikkeli on kymmenosaisen sarjan viimeinen osa.

Sarjan esittelyOsa 1Osa 2Osa 3Osa 4Osa 5Osa 6Osa 7Osa 8 | Osa 9 | Osa 10

–––

Lisätietoja

Kuusela J., Etelälahti A., Hagman Å., Hievanen R., Karppinen K., Nissilä L., Rönnberg U. ja Siniharju M. (2008) Maahanmuuttajaoppilaat ja koulutus –tutkimus oppimistuloksista, koulutusvalinnoista ja työllistämisestä. Helsinki: Opetushallitus.

 

0 Kommentarer Add Comment

Skriv kommentar
Denna artikel är låst och går inte att kommentera längre.

busy